Yritän aina olla hyvinkin sopuisa ja tulla kaikkien kanssa toimeen, mutta tietyntyyppiset ihmiset saavat minut raivon partaalle. Tyyppi 1.: Ihmiset jotka ovat omaksuneet hankalan ja ilkeän elämänasenteen. Useimmiten tämäkin on opittua. Ei kukaan ole syntyjään paha. Sellainen käyttäytyminen on puolustusmekanismi jota en vaan pysty hyväksymään. Näitä ihmisiä on rakkaimmissa ystävissäni monia. Tämän tyypin ihmiset eivät ajattele miltä siitä toisesta tuntuu. He ovat hankalia “kaikki mulle ja äkkiä” -ihmisiä. Sitten kun tämäntyyppisille ystävilleni tulee ongelmia en tiedä mitä sanoa. “miks se ei rakasta mua?”, “miks mä en saanu sitä työpaikkaa” tai “miks mullei oo kavereita”. SIKS KU SÄ OOT ILKEE!
Mutta ei vaivuta masennukseen. Heillä on toivoa, niin kuin meillä muillakin, lakkaisivat vaan syyttämästä pahasta olostaan kaikkia muita paitsi itseään.

On helppo olla ilkeä, vaikeaa olla mukava <- Miten tässä näin kävi?

Uskokaa pois positiivisuus kerää ympärilleen hyvää ja v*ttumaisuus pahaa. Tiedän olen kokeillut molempia ja päätynyt toiseen.

Ja sitten on tyyppi 2. :Ehkä edellistäkin raivostuttavampaa on itsensä korostaminen ja huomionhaku. Näitä ei minun ystäväpiirini kuulu, tuttaviin kylläkin. Ehkä siksi ettei yhteen porukkaan mahdu kuin yksi (maksimissaan kaksi) Huomionhakijaa ja olen ollut itse sellainen ja taidan myös välillä olla sitä vieläkin. Olen hämmästynyt kuinka monella eri tapaa nämä huomionhakijat toimivat. Jotkut puhuvat aina ja vain omista asioistaan, välillä ihan asiaan kuulumattomistakin asioista. Ihan yllättäen keskustelu siirtyy huomionhakijan kokemuksiin ja kohta kaikki muut on hiljaa ja huomionhakija paasaa siitä miten kaikkien pitäisi kokeilla lähikaupan ihmerasvoja. MITÄ!?! Me puhuttiin äsken nälänhädästä! Klassisin tyyli on suurennella ja kertoa asia upeammassa valossa kuin ne oikeasti on.  Tyyliin: “Meidän autoon tehtiin koko remontti ja nyt se on niin upea ja MÄ saan ajaa sillä” vaikka oikeastaan vaihdekeppiin vaihdettiin nuppi ja penkkeihin ostettiin karvapäälliset. Myrkyllisin tyyppi kakkosen toiminta keinoista on toisten mollaaminen. Joku kertoo ettei matikan tehtävät ottaneet sujuakseen niin tämä kertoo kuinka oli äkkiä väsänny kaikki kymmenen tehtävää bussissa matkalla kouluun.

Mutta tosiaan myönnän käyttäneeni itse kahta ensiksi mainitsemaani keinoa. Helposti vieläkin kailotan omat mielipiteeni ja historiani turhan herkästi, mutta voin rehellisesti kyllä myöntää nauttivani huomiosta. Siksi juuri opiskelen näyttelemistä. Lisäksi myös taipuvaisuus tarinan kerrontaan ja kauhea draaman nälkä johdatti minut tälle polulle.

Nykyisin onneksi käytössäni on jonkinlaiset hälytyskellot ja silloin on aika rauhoittua ja kuunnella mitä toisella on sanottavaa.